
TERVETULOA PRANGLIN SAAREEN!
/Hiekkadyynejä, metsää, kalastuskulttuuria/
Viimsin niemimaasta noin 9 km koilliseen sijaitsee Prangli (6,44, km2) Saaren rantaviiva on länsiosassa matala ja mutkainen, mutta idässä on rantavalleja ja hiekkadyynejä.Saaressa sijaitseva luoteis-kaakkoissunntainen moreeniselänne on 6 km pitkä ja 3,5 km leveä.
Korkein paikka Kullamäki ulottuu 10 m merepinnan yläpuolelle (tarun mukaan on sinne haudattu merirosvojen kultaa).
Kasvistossa ovat enemmistössä rantaniittyjen kasvisto ja niityt, joilla kasvaa yksittäisiä puita että nummimännistöt.
Pranglilla löytyy runsaasti siirtolohkareita (Punainen kivi, Katkakivi).
Prangli muodostaa yhdessä Aksin (eli Väike-Prangli) ja Keri saaren kanssa Suomenlahdessa yhteisen vuorijonon.
Saaren länsiosa on matala ja kivinen,itäosassa vaihtelevat rantavallit ja hiekkadyynit.
Siirolohkareita on runsaasti.
Suurta osaa saaresta kattaa mäntymetsä, joka on hyvä tuulisuoja.
Samaten kuin muilla Itämeren ja Suomenlahden saarilla asuivat aiemmin myös Pranglilla rannikkoruotsalaiset.
Nykypäivänä asuu täkäläisessä kolmessa kylässä noin 100 asukasta.Täällä on koulu (peruskoulu), kauppa, lääkäriasema,posti ja seuratalo.
Saarella on myös ruokapaikka Must Luik, joka sijaitsee 800 m päässä satamasta.
Ota mukaan käteistä!
Saarella ei ole pankkiautomaattia ja kortilla ei voi maksaa.
Prangli on ihnteellinen kesäkohde,pääset kauas kaupunkikiireistä.